Kolme vuotta aktiivista. Ja yhtäkkiä — tyhjyys. Ei mitään halua. Onko tää loppuunpalanutta?

Aamulla vaimo kysyi mennäänkö viikonloppuna Tampereelle siihen pariin, liput on halpoja nyt. Kaikki vajos, ihan kirjaimellisesti. En vastannut heti. Ajattelin että ostan mieluummin lämpimät sukat, keitän teetä ja jään kotiin. Joo, ihan rehellisesti. Mulla on jotenkin syksystä saakka mennyt nolliin halu mihinkään matkoihin missä pitää jutella. [M43] Kalliosta. Vaimon kanssa aloitettiin lifestyle kun olimme 38. Ensimmäiset kaksi vuotta — paloi. Pari kertaa kuussa tapaamisia, käytiin Tampereella, Turussa, Oulussakin, tiivis tuttavapiiri, oma porukka. Vaimolle se oli tärkeä, hän kukoisti, joitain vanhoja lukkoja meidän tavallisesta seksistä avautui. Ja tänä vuonna tajusin että mun ei vain huvita. Ei niin että väsyisin vaimoon — päinvastoin, kävelemme paljon, juttelemme, naurelemme yhdessä. Eikä että joku tietty olisi lakannut kiinnostamasta. Vaan jo se ajatus että pitäisi mennä jonnekin, valmistautua, jutella small talkia, vaihtaa vaatteita, neuvotella ehdot — uuvuttaa ennen kuin ollaan edes lähdetty. Mieluummin kotona vaimon ja kissan kanssa. Vaimo vähän loukkaantunut. Ei painosta mutta näkee että se on hänen elämän osa nyt. Ehdotan että hän käy yksin. Ei halua vielä — "tää on meidän yhteinen, tää on meistä". Onko tilapäistä vai uutta vaihetta? Ja miten sovitaan että yks tauottaa ja toinen jatkaa, ilman katkeruutta ja ilman tunnetta että joku petti toisensa?