Kolme yötä ilman unta. Ajattelen koko ajan sitä kaveria Tampereelta
Kolme yötä ilman unta. Kuusi viikkoa sitten olimme miehen kanssa Tampereella viikonlopun ja tutustuimme pariin Pirkkalasta. Vuokrasimme Airbnb-asunnon yhdessä lauantai-iltana. Soft swap, ei täysi vaihto, kaikki neljä sopivat rajoista. Meni hyvin. Vaihdoimme WhatsAppit. Sen jälkeen mies on erilainen. Rauhallisempi itse asiassa. Mutta minä olen rikki. Joka toinen päivä tarkistan onko se kaveri (kutsutaan J) kirjoittanut. Ei ole. En itse kirjoita koska se rikkoisi säännön "vain parina". Mutta ajattelen häntä kaupassa, ruuhkassa Hämeenlinnantiellä, kokouksissa töissä. Pahin — mies ei aavista mitään. Hän luulee että olen väsynyt. Ja se on totta. Koska en ole nukkunut kolmeen vuorokauteen. Mä [N36], hän 41, yhdeksän vuotta, kaksi lasta alakoulussa Helsingissä. En halua jättää häntä. Oikeasti. Mutta en tiedä mitä tehdä sille mikä on päässä. Sanoa suoraan — "ajattelen pakkomielteisesti J:tä, auta sammuttamaan" — vai odottaa että menee ohi.