Paras kaveri sai tietää että ollaan skenessä. Katsoo mua nyt kuin vierasta

Ilmoitus pomppasi näkyviin hänen Kallion keittiön pöydällä kun kaadoin teetä. Kuva, teksti, nimi. Anni näki kaiken yhdellä päänliikkeellä — hänellä oli parempi katsomakulma kuin mulla. Kummatkin jähmetyimme kymmeneksi sekunniksi, en ehtinyt edes kurkottaa puhelimeen. Kaksi päivää hiljaisuutta. Mä luulin että ehkä menee ohi, ehkä hän päättää että ei nähnyt. Sitten viesti — "en tiedä miten jutella sun kanssa nyt". Tunnemme alakoulusta saakka, olin hänen häiden kaaso, pidin häntä kädestä synnytyssalissa. [N34], lifestyle miehen kanssa kaksi vuotta, ei kerrottu kenellekään — ei vanhemmille, ei vanhoille kavereille, ei kenellekään. Selitin minkä pystyin. Että se on mieheni kanssa, että molemmat suostumme, että se ei ole pettämistä, että se ei ole orgioita joka viikonloppu. Kuunteli, esitti varovaisia kysymyksiä. Mutta näkee että päässään mä oon nyt joku muu. Lakannut kutsumasta perheillallisille. Lakannut puhumasta omasta miehestään — varmaan pelkää että "ehdotan jotain". Joo. Hänen katseessaan on nyt aina jonkinlainen varovaisuus. En halua menettää, mulla ei ole sata tällaista ihmistä elämässä. Mutta en jaksa puolustella enää. Onko kukaan rakentanut tällaisen ystävyyden takaisin vai onko se jo kuollut juttu? Ja kannattaako edes yrittää vai antaa aikaa eikä änkeä, kunnes hän itse ottaa yhteyttä?