Rintasyövän jälkeen kehoni tuntuu vuokratulta. Mies sanoo "palataan siihen mitä oli"

Neljätoista kuukautta hoidon jälkeen ja keho tuntuu yhä vuokra-autolta. Rekonstruktio vasemmalla, arvet jotka olen kartoittanut peilissä kuin turisti, ja mies joka sanoo "palataan siihen mitä oli". Se lause tappaa joka kerta. Emme palaa. En ole hän. Ennen diagnoosia kävimme tietyssä suljetussa paikassa Helsingin ulkopuolella ehkä neljästi vuodessa. Pidin. Ensimmäinen kerta kun riisuuduin hänen edessä leikkauksen jälkeen itkin ja emme yrittäneet yhdeksään kuukauteen. Kuukausi sitten yritimme — hitaasti, kaksin, oli hellää ja surullista ja okei. Ja se mistä kukaan ei varoittanut — fantasiat tulivat takaisin vahvempina, mutta ne kohdistuvat vieraisiin. Erityisesti niihin jotka eivät tiedä että olin sairas. Jotka eivät säpsähdä. Jotka eivät katso minua kuin urheaa pientä sotilasta. Haluan tulla nähdyksi naisena joka käveli sisään huoneeseen, ei selviytyjänä. Onko se petos häntä kohtaan vai ainoa rehellinen tie takaisin. Kuka palasi skeneen onkologian jälkeen — vieraat auttoivat vai vetivät pois kumppanista.